Huudan kuiskauksia, soitan hiljaisuutta, maalaan näkymätöntä, kirjoitan.

Ajatuksia [Blogi]


Alavieska-lehti kirjoitti runonäyttelystäni

Omakustanteen polku

Kun päätin julkaista Kolmen Sanan Saate -teokseni, olin tilanteessa, jossa perinteinen kustannustie ei tuntunut omalta. Halusin säilyttää mahdollisimman paljon vapautta ja päätösvaltaa teoksen sisällöstä, ulkoasusta ja kokonaisuudesta. Siksi päädyin omakustanteeseen. Se oli rohkea mutta oikea ratkaisu – sellainen, joka antoi minulle mahdollisuuden luoda teoksen täsmälleen sellaiseksi kuin olin sen kuvitellut.

Omakustantajan tie ei kuitenkaan ole aina helppo. Se tarkoittaa, että kirjailija kantaa vastuun monesta sellaisesta asiasta, joihin perinteisessä kustannusprosessissa olisi apua ja tukea. Täytyi opetella uusia taitoja ja perehtyä käytännön asioihin: taittoon, painoprosessiin, levitykseen ja markkinointiin. Jokainen vaihe oli oma oppimiskokemuksensa. Toisaalta se teki prosessista myös henkilökohtaisemman. Lopputulokseksi muotoutui kokonainen teos, joka oli jokaista yksityiskohtaa myöten minun näköiseni.

Omakustanteen polku on vaatinut sitkeyttä ja rohkeutta, mutta se on myös antanut paljon. Se on opettanut, että kirjailijana voi olla vastuussa omasta äänestään ja sen näkyväksi tekemisestä. Vapaus tarkoittaa myös vastuuta, mutta juuri sen kautta sain luotua teoksen, joka vastaa sisäistä näkemystäni. Kolmen Sanan Saate ei olisi syntynyt tällaiseksi ilman sitä valintaa, että uskalsin kulkea omakustanteen tietä.

Teoksen kirjoittaminen oli oma prosessinsa, sen taitto toinen ja kolmantena kaikista vaikein ja ehkä tärkein: markkinointi. Uutena täysin tuntemattomana tekijänä on haastava saada näkyvyyttä ja löytää oikea yleisö. Näiden menneiden vuosien aikana olen opiskellut sosiaalistamediaa, ja yrittänyt löytää oikeita kulmia, joilla saisin teokselleni näkyvyyttä ja sitä kautta sille lukijoita. Se on vaatinut myös heittäytymistä mukavuusalueen ulkopuolelle: esiintyä videoilla, löytää uusia kulmia omaan tekemiseen ja osata kyseenalaistaa itseä. Minusta ei tule sosiaalisenmedian ammattilaista, enkä varmasti koskaan tule osaamaan sitä, mutta olen ylpeä siitä kaikesta mitä olen oppinut ja kaikki se näkyvyys, jonka olen saanut on tullut omista ansioista. 

Kiitos sinulle, joka olet tukenut sosiaalisenmedian matkassa ja kiitos sinulle, joka olet innostunut teoksestani. Kolmen Sanan Saate löytyy verkkokirjakaupoista ja voit tehdä siitä lähikirjaastoosi hankintapyynnön.

Haasteet ja oppiminen

Kun aloitin esikoiskirjani Kolmen Sanan Saate kirjoittamisen, en tiennyt vielä, kuinka monella tavalla se tulisi haastamaan minua. Tiesin, että runouden kirjoittaminen on minulle luontevaa, mutta teoksen kokonaisuuden rakentaminen oli jotain aivan muuta. Yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa piti tehdä päätöksiä paitsi sanoista, myös rakenteesta, ulkoasusta ja lukijan kokemuksesta. Se oli innostavaa, mutta samalla hämmentävää.

Yksi suurimmista haasteista oli oppia hyväksymään epätäydellisyys. Kun teksti on lähellä sydäntä, on vaikeaa päästää siitä irti. Jokainen runo tuntui elävän vielä viime hetkeen saakka, muuttuvan jokaisella lukukerralla. Oli opittava luottamaan siihen, että teos ei koskaan ole täydellinen – mutta se voi olla valmis. Tämä oivallus antoi tilaa hengittää ja päästää kirjasta irti.

Toinen haaste liittyi omaan identiteettiin kirjoittajana. Pitkään en uskaltanut kutsua itseäni runoilijaksi. Vaikka olin kirjoittanut vuosikymmeniä, ajatus siitä, että julkaisen teoksen ja esitän sen muille, tuntui valtavalta kynnykseltä. Oli opittava astumaan esiin ja sanomaan ääneen: tämä on minun taiteeni, tämä on se, mitä haluan jakaa. Se oli rohkeuden koulu, joka kasvatti paljon.

Prosessin aikana opin myös arvostamaan yhteistyötä ja luottamusta. Kun annoin tilaa muille taiteilijoille – säveltäjälle ja kuvittajalle – koin, että teos kasvoi omia rajojani suuremmaksi. Opin, että luova työ ei ole kontrollin säilyttämistä, vaan usein siitä irrottamista. Vasta silloin syntyy tilaa uusille näkökulmille ja oivalluksille.

Ehkä merkittävin oppi kuitenkin oli se, että jokainen haaste on myös mahdollisuus syventää suhdetta omaan kirjoittamiseen. Epävarmuus, keskeneräisyys ja kriittiset hetket kuuluvat matkaan. Ne opettavat kärsivällisyyttä ja muistuttavat siitä, miksi kirjoittaa alun perinkään: ei siksi, että lopputulos olisi virheetön, vaan siksi, että sanat kuljettavat meitä kohti jotain tärkeää.

Kun ajattelen nyt taaksepäin, huomaan, että kaikki ne vaikeudet, joita matkan varrella kohtasin, olivat osa prosessia. Ilman niitä en olisi oppinut luottamaan itseeni, enkä olisi saanut kokea sitä vapautta, mikä syntyy, kun kirja on lopulta käsissä. Haasteet eivät olleet esteitä, vaan tienviittoja ja huomaan tänään olevan yhdellä niistä viitoitetuista teistä.

Hiljaisuus sanojen välissä

Runous on aina ollut minulle tapa katsoa maailmaa, mutta oma tyylini ei syntynyt hetkessä. Se on ollut pitkän kulkemisen tulos, jossa olen kulkenut läpi epävarmuuden, kokeilujen ja rohkeuden löytää oma ääni. Olen kirjoittanut runoja lapsesta asti, mutta vasta vuosien myötä uskalsin tunnustaa itselleni, että tämä on se kieli, jonka kautta haluan kertoa ja hahmottaa maailmoja.

Oman tyylin kehittäminen ei ollut tietoinen projekti, jossa päätin, millaisia runojen tulisi olla. Päinvastoin – se oli luopumista tarpeesta miellyttää tai mukautua valmiisiin muotteihin. Huomasin, että kun kirjoitin rehellisesti omista havainnoistani, ajatuksistani ja tunteistani, kielen muoto alkoi löytää oman rytminsä. Sanojen vähäisyys, tilan jättäminen ja minimalistinen estetiikka tulivat osaksi ilmaisuani kuin itsestään.

Tärkeää oli myös oppia hyväksymään, että kaikki kirjoittamani ei ole valmista tai täydellistä. Runous on prosessi, jossa jokainen teksti on askel eteenpäin. Monet varhaisista teksteistäni jäivät pöytälaatikkoon, mutta ne olivat välttämättömiä, jotta saatoin löytää sen, mikä tuntui aidolta. Vähitellen tunnistin, että minulle runo ei ole vain sanat rivissä, vaan myös tauot, hengitys ja hiljaisuus rivien välissä.

Oman tyylin kehittymiseen vaikutti paljon myös se, että uskalsin lopulta näyttää tekstejäni muille. Se hetki oli käännekohta: sanat eivät enää olleet vain minun sisäistä maailmaani, vaan ne saivat elää lukijan kokemuksen kautta. Kun näin, miten runot koskettivat, ymmärsin, että runoudessa on kyse vuoropuhelusta. Tämä vahvisti tunnetta, että juuri oma tapani kirjoittaa on merkityksellinen – ei siksi, että se olisi samanlainen kuin muiden, vaan siksi, että se on erilainen.

Runotyyli ei ole minulle koskaan valmis. Se elää ja muuttuu ajan, kokemusten ja elämänvaiheiden mukana. Tänään se on minimalistinen, välillä melkein kuiskaava, mutta huomaan, että sen sisällä voi versoa myös toisenlaisia sävyjä. Tärkeintä on pysyä uskollisena itselleen: antaa sanoille muoto, joka tuntuu oikealta juuri nyt.

Oman runotyylin kehittäminen on ollut matka siihen, että opin luottamaan omaan ääneeni. Se on matka, joka jatkuu yhä – ja ehkä juuri siinä piilee runouden kauneus. Se ei koskaan pysähdy, vaan löytää aina uusia tapoja hengittää.

Runouden lähteet

Esikoisteokseni Kolmen Sanan Saate syntyi monien ajatusten ja elämänkokemusten virrasta. Minulle runous ei ole vain kauniiden sanojen rakentamista, vaan ennen kaikkea kohtaamista: mielen, tunteiden ja toisten ihmisten todellisuuden kanssa. Siksi teoksen keskeisiksi teemoiksi muodostuivat ihmismieli, ihmissuhteet sekä ajatusten ja tunteiden monikerroksisuus.

Kirjoittaessani huomasin, että jokainen runo kietoutui tavalla tai toisella siihen, miten ihminen kokee maailmaa ja miten meitä yhdistävät sekä näkyvät että näkymättömät siteet. Runoissa on pohdintaa yksilön vapaudesta ja itsenäisyydestä, mutta myös kaipuuta yhteyteen – ja sitä, miten nämä kaksi voivat elää rinnakkain.

Inspiraatiota olen ammentanut erityisesti luonnosta ja musiikista. Luonto on ollut minulle aina paikka, jossa ajatukset kirkastuvat ja sanat löytävät rytminsä. Metsän hiljaisuus, veden liike tai tuulen humina ovat usein muuttuneet riveiksi paperilla. Musiikki puolestaan virittää tunteet ja antaa kielen tavoittaa jotain sellaista, mitä ei muuten voisi sanoittaa. Yhdessä nämä kaksi ovat olleet kuin hengähdystauko ja sysäys eteenpäin – hetki, jossa sanat syntyvät.

Runous on minulle väline, jonka kautta voi kysyä kysymyksiä ilman tarvetta löytää heti tai koskaan vastausta. Sanojen tehtävä ei ole ainoastaan kertoa, vaan myös avata tilaa hiljaisuudelle ja sisäiselle kuuntelulle. Siksi Kolmen Sanan Saate ei tarjoa lukijalle valmiita tulkintoja, vaan enemmänkin mahdollisuuden löytää omia polkujaan runojen sisältä. Jokainen sana voi herättää oman muistonsa, jokainen tauko oman merkityksensä.

Halusin kirjassani tavoittaa kokemuksen kerroksellisuutta. Mieli, tunteet ja suhteet toisiin ihmisiin ovat harvoin yksinkertaisia – ne ovat enemmänkin jatkuvaa liikettä, jossa mennyt, nykyinen ja tuleva sekoittuvat toisiinsa. Tätä liikettä pyrin ilmaisemaan myös kielen kautta: rytmissä, toistossa ja hiljaisuudessa. Runot eivät synny irrallisina, vaan ne muodostavat virran, jonka äärellä lukija voi pysähtyä.

Kolmen Sanan Saate on teos, jossa teemat eivät ole valmiita vastauksia, vaan avoimia ovia. Ne kutsuvat lukijan etsimään omia tulkintojaan, pysähtymään hetkeksi ja ehkä tunnistamaan omasta elämästään kaikuja runojen riveiltä. Runous ei ole vain kirjoittajan maailma – se on tila, joka syntyy vasta, kun joku lukee ja hengittää sanat omikseen.

Kolmen taiteen liitto

Esikoisteokseni Kolmen Sanan Saate -kirjan kirjoitustyön aikana minulle kirkastui se, että en halunnut luoda pelkästään runokirjaa. Halusin rakentaa teoksen, joka olisi kokonaisuus ja enemmän kuin osiensa summa. Runous on taidemuoto, ja koin, että tässä teoksessa se voisi hengittää rinnakkain myös muiden taidemuotojen kanssa. 

Pyysin kirjaan tilaustyönä musiikin säveltäjä Jarno Vanhaselta. Kerroin hänelle teoksen teemat ja sen perusteella hän sävelsi kappaleen KSS. Kappaleen esittää Juho Keränen, ja se on kuunneltavissa esimerkiksi Spotifyssa. Lukija voi halutessaan syventää kokemustaan kuuntelemalla teoksen soivan osan. Näin runoista avautuu lisätodellisuus: sanat muuntuvat ääniksi, jotka kantavat niiden tunnetta eteenpäin.

Kirjaan tuli myös kuvitus, jonka tilasin Samu Kerimaalta. Hänelle ohjeeksi annoin kirjan jokaisen osan teemat ja toiveeksi minimalistinen tyyli. Yritin pysyä mahdollisimman vähäsanaisena teoksen yksityiskohdista, sillä halusin antaa mahdollisimman paljon luovaa tilaa niin Samulle kuin Jarnollekin. Teoksen kuvitus tuo tekstin ja musiikin rinnalle uusia sävyjä – visuaalisia pysähdyksiä runojen väliin ja lisäulottuvuuksia kokonaisuuteen. 

Minulle Kolmen Sanan Saate on enemmän kuin runoteos – se on taideteos. Runous, musiikki ja kuvataide keskustelevat keskenään ja vievät tarinaa entistä pidemmälle. Ne avaavat ja antavat lukijalle uusia tulkinnan mahdollisuuksia. Jokainen kohtaa kirjan eri tavalla: pysäyttävän runon, herättävän kuvituksen tai mielen ääriin soivan sävelen.

Olen erittäin kiitollinen ja onnekas, kun sain Jarno Vanhasen ja Samu Kerimaan antamaan taiteellisen panostuksen teokseeni. Heidän luomansa lisäulottuvuudet ovat ainutlaatuisia ja tukevat tarinaa uudella näkökulmalla. Teoksen voi lukea pelkästään runoina, mutta halutessaan lukija voi kokea sen useampana eri maailmana – monessa eri muodossa. Kolmen Sanan Saate on kutsu kokemaan runous kokonaisena taideteoksena.

Kun runous kypsyy esikoisteokseksi

Mitä tapahtuu, kun intohimo kypsyy esikoisteokseksi? Runous on kulkenut mukanani lapsuudesta asti, mutta vasta viimeisen parin vuoden aikana olen uskaltanut tehdä siitä entistä näkyvämpää. Esikoisteokseni Kolmen Sanan Saate syntyi pitkän prosessin tuloksena, sen juuret kasvatettiin jo kymmenen vuotta sitten, ja vasta pari vuotta sitten päätin saattaa teoksen valmiiksi.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle intohimo. Se on tapa pohtia elämää ja ihmisyyttä, etsiä itsetuntoa ja itseluottamusta. Jokainen meistä joutuu kohtaamaan vahvuutensa ja heikkoutensa, ja minulle runous on ollut keino käsitellä tätä matkaa. Kolmen Sanan Saate kertoo ennen kaikkea itsenäistymisestä ja oman äänen löytämisestä: siitä, miten pimeyden ja epävarmuuden keskeltä voi vähitellen kulkea kohti valoa ja itsevarmuutta.

Teoksen saattaminen valmiiksi oli verkkaista. Ensin oli vain tunne ja ajatus: halu kirjoittaa teos, joka ei olisi irrallinen kokoelma runoja, vaan eheä tarina runomuodossa. Tämän ajatuksen ympärille rakensin vähitellen kokonaisuuden: mistä tarina alkaa, miten se etenee ja mihin se lopulta päättyy. Runot kietoutuvat toisiinsa, muodostaen kolmen osan matkan, joka heijastelee henkistä kasvua.

Muistan edelleen, kun kirjoitin viimeiset runot ja olin helpottunut – vaativa kirjoitustyö oli saatu päätökseen. Seuraavaksi oli löydettävä sopiva tapa julkaista esikoisteos. Halusin tehdä kaiken niin, että teos säilyttää luomani muodon ja äänen – ilman kompromisseja. Tälle teokselle löysin julkaisijaksi Books on Demandin, joka mahdollisti omannäköisen julkaisun. Teos tehtiin taiteen ehdoilla.

Kirjan valmistuminen ei ollut vain yksi projekti muiden joukossa, vaan pitkä matka, joka kuljetti minua runoilijana usean askeleen eteenpäin.  Kolmen Sanan Saate on enemmän kuin runokirja – se on teos, joka antaa lukijalleen enemmän kuin yhden lukukerran. Lue ja ylläty – muoto ei ole vain keino, vaan osa tarinaa.

Kun julkaisin esikoisteokseni

Julkaisin esikoisteokseni Kolmen Sanan Saate Maailman runoudenpäivänä 21. maaliskuuta vuonna 2024. Vaikka olen kirjoittanut runoja lapsesta asti, kesti pitkään ennen kuin uskalsin tuoda tekstini julkisesti esiin. Esikoisteokseni on syntynyt yli kymmenen vuoden aikana, hitaasti ja rehelliseti, ja sen julkaisu merkitsi minulle suurta askelta, sekä kirjallisessa että henkilökohtaisessa mielessä. 

Tänä vuonna teokseni täytti yhden vuoden. En olisi voinut kuvitella, millaisen matkan se toi tullessaan. Kun Kolmen Sanan Saate julkaistiin, minua jännitti valtavasti: miten se otetaan vastaan? Millaista palautetta tulee, vai tuleeko sitä ollenkaan? Vuosi myöhemmin olen kiitollinen kaikesta: lukijoista, keskusteluista, kohtaamisista ja siitä, että teos on todella tavoittanut ihmisiä.

Sain kutsuja mukaan lukupiireihin ja pääsin keskustelemaan lukijoiden kanssa runoudesta. Se oli antoisaa ja merkityksellistä. Yksi vuoden kohokohdista oli ehdottomasti esiintyminen Helsingin kirjamessuilla, jossa sain kertoa teoksestani ja tavata lukijoita kasvokkain. Kiitos teille kaikille, jotka olitte paikalla – keskustelut haastattelun jälkeen jäivät mieleen pitkäksi aikaa. 

Lukijapalautteet ovat olleet sykähdyttäviä. Ensimmäinen palaute, jonka sain, tuli jo maaliskuun lopussa viime vuonna. Siinä kirjoitettiin muun muassa:

“Oivaltavaa tekstiä, mahtavia maisemia sekä ajatuksia tarjoava teos.”

Toinen unohtumaton palaute löytyi Instagramista, Matkalaukullinen kirjoja -tililtä:

“Runot ovat vahvoja kuin kivi, hentoja kuin ensimmäiset leskenlehdet. Ne vaativat pysähtymistä. Ne ovat todellisia mutta niin abstrakteja, että jokainen voi sijoittaa ne oman elämänsä viitekehykseen. Minusta runojen läpi kulkee toinen runo.”

Muistan vieläkin, miten pysähdyin keskelle Helsinkiä, kun luin tuon arvostelun. Tuntematon lukija oli kokenut teoksen niin syvästi – ja se kosketti. Juuri sitä varten runoja kirjoitetaan: jotta syntyy tunne, että on mahdollista kohdata toisensa, vaikkei koskaan oltaisi tavattu.

Ensimmäinen lehtiarvostelu ilmestyi Rauhan Tervehdyksessä 12.7.2024. Saara Pasanen kirjoitti:

“Kun rytmin taakse tajuaa kurkata, teos avautuu täysin uudella tavalla.
En tiedä, uskallanko luvata helasen runomuodon olevan nerokas – mutta valtavan nautinnollinen se on, kun sille viimein uskaltaa antautua.”

Tällainen palaute rohkaisee jatkamaan. Ja vielä eilen, vuosipäivän kynnyksellä, sain uuden viestin lukijalta:

“Kolmen sanan saatteen jälkeen olen erilailla orientoitunut runouteen.
Se ei aukea yhdellä yrittämällä – toisella paremmin.”

Nämä sanat jäävät mieleen. Olen kirjoittanut palautteet ylös muistikirjaani – ja sydämeeni.

Kolmen Sanan Saate on edelleen saatavilla verkkokirjakaupoista (esimerkiksi Suomalainen.com), linkit löytyvät tekstin lopusta. 

Kiitos, että olet ollut mukana seuraamassa tämän kirjan matkaa. Kirjoitustyö jatkuu, uusia tekstejä on tulossa. Runous elää keskusteluissa, tunteissa, hiljaisissa hetkissä.

Jos haluat jakaa ajatuksia tai puhua runoudesta, laita viestiä. Ollaan yhteydessä.

Valoa ja lukemisen iloa – kiitos.